Projektin nimi oli viikolla 2 2012 – lokit kuriin kaviouralla. Killerin raviradalla Jyväskylässä on kärsitty lokkiyhdyskunnan haitoista. Keskellä ravirataa on umpeen kasvanut lampi, kooltaan useampi hehtaari. Lammella seilasi turve- ja kasvustolautta, jolla pesi 300 lokkipesuetta. Vettä on lammella noin 3-4 m ja kokonaisturpeen paksuus jopa 7 m. Kelluva saari rikottiin REMUN Big Floatilla ja maat käännettiin nurin. Maita ei kuljeteta pois. Millään muulla koneella ei tehtävä olisi onnistunut tällä aikataululla. Kelluva kaivinkone kääntää liettyneen maa-aineksen. 600 litran kauhalla pystytään ainakin 3-4 metrin syvyydestä nostamaan maa-aines ylös ja samalla rikotaan saarekkeet, joissa linnuilla olisi mahdollisuus pesiä. REMUn Big Float oli samalla tehtaan koeajossa, ja koneen loppusijoituspaikka on Ranska. Killerillä on lokeista aiheutunut hevosen kuolemaan johtanut onnettomuus. Neste Rallissa on ollut pitkään myös Killerin yleisörikas kaksoiserikoiskoe. Lue koko juttu ruoppauksesta Koneyrittäjä-lehti nro 1 helmikuu 2012.



